Kirjoittajan arkistot: Sami Porkka

Nuorisoseuran Helsingin retki 30.7.

Kuten kesän kylälehdessä jo mainostettiin, järjestää nuorisoseura heinäkuun päätteeksi 30.7. lauantairetken Helsinkiin. Bussi kulkee Helsingissä Linnanmäen pysäkin kautta Kauppatorille josta edelleen pääsee lautalla Korkeasaareen tahi muutoin kaupungille, joten oman mielenkiinnon mukaan kohteeksi voi valita huvipuiston, eläintarhan tai ihan vaan kesäisen Helsingin. Bussin kyytiin pääsee Saverontien varrelta ja lähtöaika Pihtsalmen päästä on aamuyhdeksältä. Paluumatkalle lähdettän Kauppatorilta kello 17 aikaan.

Nuorososeuran ja Virityksen jäsenistä alle 16-vuotiaille matka on maksuton, sitä vanhemmilta osallistumismaksu on 5 euroa. Seuraan kuulumattomista alle kouluikäiset pääsevät ilmaiseksi mukaan, 7-16 vuotiailta hinta on tuon saman 5 euroa ja sitä vanhemmilta 17 euroa. Matkan toteutuminen vaatii 30 lähtijää; nyt on jo reilu kymmenen kasassa.

Ilmottaudu mukaan 25.7. mennessä! Ilmottautumisia ottaa vastaan Sami Porkka, sami.porkka (ät) pp1.inet.fi tai 0400 558597

Maaliskuun toisena viikonloppuna ulkoillaan

Kun maaliskuu pääsee alkuun, järjestetään kylällä parikin ulkoilullista tapahtumaa. Perjantaina 6.3 on aika perinteisen kuutamohiihdon. Kiukkaansuonsaaren laavulle voi alkaa suunnistamaan klo 18 aikoihin, tarjolla laavulla on makkaraa, kahvia ja lämmintä mehua. Ja tulla saa muillakin keinoin kuin suksilla. Laavu löytyy aivan ladun varresta suunnistettaessa kuntolatua Polvelta Raussille päin. Jalkapatikkaiset suuntaavat maantietä Hirvelään päin, muutama sata metriä eteenpäin siitä missä kesäaikaan huomaa päällystetyn tien loppuvan ja mäen päältä vasemmalle johtavaa metsätieuraa pitkin vähän matkaa metsään.

Sunnuntaina 8.3. puolestaan ohjelmassa on lapislle ja nuorille suunnatut hiihtokilpailut. Kisailu aloitetaan aamulla kymmenen aikoihin ja kisakeskuksena toimii Seuratalo. Tarjolla on makkaraa ja lämmintämehua niin kisailijoille kuin kannustajillekin. Tähän tapahtumaan täytyy otta säävaraus: hiihtokilpailujen järjestäminen kun vaatii lunta…

Tervetuloa molempiin tapahtumiin!

Hiihtoladut tänä talvena

Koska asiasta on ollut vaihtelevia käsityksiä ja huhuja, niin selvyyden vuoksi kerrottakoon että hiihtolatujen osalta on tänä talvena edelleen voimassa aikaisemmat sopimukset. Joten ulos ja hiihtämään, kunhan vaan saadaan tarpeeksi lunta. Pientä lenkkiä pystyy jo nytkin tekemään, kun lumisemmille paikoille on jo ladut tehty.

Pikkujouluinen puurojuhla 14.12.

Sunnuntaina 14.12. klo 18 järjestetään Polven Juustolassa jo perinteinen Saveron ja Hirvelän kylien yhteinen pikkujoulujuhla. Ohjelmassa on puuro ja kahvit, ansioituneiden urheilijoiden palkitsemisia, tietoja yhtdistysten lähiaikojen tapahtumista, arpajaiset ja pistäytyneepä joulupukkikin paikalla. Pikkuinen paketti mukaan pukinkonttiin. Puuromaksu on viisi euroa ja se sisältää samalla arvan arpajaisiin.

Järjestäjät Hirvelän Hirvet, Saveron Viritys ja Saveron Nuorisoseura. Tervetuloa!