Hiihtokilpailut

Kansainvälinen naistenpäivä aloitettiin katselemalla huolestuneena ikkunasta ulos. Lämpötila plussan puolella ja vettä tihuttaa, kuinkahan latu on selvinnyt ja vieläkö suksi luistaa. Hetken aikaa näytti siltä että aamupäivä menee makkaranpaistoksi ja hiihto-osuus on peruttava. Urhean latupartion ansiosta latu kuitenkin todettiin hiihtokelpoiseksi ja kisat päätettiin kelistä huolimatta järjestää.

WP_20150308_007[1]

Viisi punaposkista kilpailijaa kokoontui seuratalon pihalle huolto- ja kannustusjoukkoineen. Kilpailu saatiin alkuun ja ladun pituus määritettiin modernisti gps-paikannuksen avulla: 0,43km. Pienimmät hiihtivät lenkin kertaalleen, isommat kaksi tai kolme kierrosta. Matka oli olosuhteisiin nähden sopiva, nykytyyliin sanottaisiin varmaankin sprinttimatka. Kaikki kilpailijat saivat kannustusta ja kilpailu sujuikin hymyillen. Hymyt vain levenivät, kun sopivan luokkajaon seurauksena jokaisen kaulaan ripustettiin kultamitali. Lopuksi paistettiin makkarat ja nautiskeltiin lämmintä mehua.
Voittajat
Iloisia kultamitalisteja

Tulokset:
5v pojat, 430 metriä: Ville Paakala, 4:23,2
6v tytöt, 430 metriä: Anniina Niemelä, 4:42,8
7v pojat, 430 metriä: Onni Paakala, 3:29,2
10v tytöt, 860 metriä: Venla Majander, 5:29,2
12v tytöt, 1290 metriä: Aliisa Lautala, 7:46,5
 

Marttakuulumisia

Saveron Martat ovat aloittaneet uuden toimintavuoden. Valtakunnallisena Marttaliiton teemana on “Martoissa on arjen mahdollisuus”. Tätä teemaa toteutamme myös omassa yhdistyksessämme. Yhdistys elää ja toimii arjessa ja jäsentensä elämänpiirissä.  Hyvä arki on tärkeä voimavara jaksamisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä.

Tänä vuonna opimme uutta pukeutumisesta, vaatteiden eettisyydestä ja kestävästä kuluttamisesta. Tapaamme seuratalolla keväistä marttailtaa viettäen ja kesällä virkistäydymme retkellä. Olet lämpimästi tervetullut mukaan – uusi tai entinen jäsen! Tuo itsesi ja toiveesi marttailtaan, puhalletaan yhdessä tuulta purjeisiin.

Maaliskuun toisena viikonloppuna ulkoillaan

Kun maaliskuu pääsee alkuun, järjestetään kylällä parikin ulkoilullista tapahtumaa. Perjantaina 6.3 on aika perinteisen kuutamohiihdon. Kiukkaansuonsaaren laavulle voi alkaa suunnistamaan klo 18 aikoihin, tarjolla laavulla on makkaraa, kahvia ja lämmintä mehua. Ja tulla saa muillakin keinoin kuin suksilla. Laavu löytyy aivan ladun varresta suunnistettaessa kuntolatua Polvelta Raussille päin. Jalkapatikkaiset suuntaavat maantietä Hirvelään päin, muutama sata metriä eteenpäin siitä missä kesäaikaan huomaa päällystetyn tien loppuvan ja mäen päältä vasemmalle johtavaa metsätieuraa pitkin vähän matkaa metsään.

Sunnuntaina 8.3. puolestaan ohjelmassa on lapislle ja nuorille suunnatut hiihtokilpailut. Kisailu aloitetaan aamulla kymmenen aikoihin ja kisakeskuksena toimii Seuratalo. Tarjolla on makkaraa ja lämmintämehua niin kisailijoille kuin kannustajillekin. Tähän tapahtumaan täytyy otta säävaraus: hiihtokilpailujen järjestäminen kun vaatii lunta…

Tervetuloa molempiin tapahtumiin!

Hiihtoladut tänä talvena

Koska asiasta on ollut vaihtelevia käsityksiä ja huhuja, niin selvyyden vuoksi kerrottakoon että hiihtolatujen osalta on tänä talvena edelleen voimassa aikaisemmat sopimukset. Joten ulos ja hiihtämään, kunhan vaan saadaan tarpeeksi lunta. Pientä lenkkiä pystyy jo nytkin tekemään, kun lumisemmille paikoille on jo ladut tehty.

Pikkujouluinen puurojuhla 14.12.

Sunnuntaina 14.12. klo 18 järjestetään Polven Juustolassa jo perinteinen Saveron ja Hirvelän kylien yhteinen pikkujoulujuhla. Ohjelmassa on puuro ja kahvit, ansioituneiden urheilijoiden palkitsemisia, tietoja yhtdistysten lähiaikojen tapahtumista, arpajaiset ja pistäytyneepä joulupukkikin paikalla. Pikkuinen paketti mukaan pukinkonttiin. Puuromaksu on viisi euroa ja se sisältää samalla arvan arpajaisiin.

Järjestäjät Hirvelän Hirvet, Saveron Viritys ja Saveron Nuorisoseura. Tervetuloa!

Kuvagalleria toimii taas!

Sivuston kuvagalleriaosiosta on päivittäjän näppihäiriö saattu korjattua ja kuvat näkyvät. Galleriaan tullaan lähiaikoina päivittämään lisää kuvia mm. kylän eri tapahtumista.

Marttojen joulukortti-ilta

IMAG0416

Kun hirvipeijaiset saatiin pidettyä, suuntasivat Martat katseensa jo lähestyvään jouluun. Pimeänä ja sateisena marraskuun iltana kokoonnuttiin vaihtamaan ajatuksia ja askartelemaan joulukortteja. Kuviopapereista, tarroista, leimoista, joululauluvärssyistä ja mielikuvituksesta syntyi mitä kauniimpia kortteja. Kruusattuja, pelkistettyjä, maahläheisiä ja kimmeltäviä – monenlaisia. Välissä kahviteltiin ja vaihdettiin kuulumiset, jotta jaksettiin taas askarrella, kortteja syntyikin vino pino. Ehkä jokin näistä tupsahtaa tänä vuonna sinun postilaatikkoosi.